Podcast

#146 – Iik – Näppy tuli, mitä voin tehdä?

port-breakout fix by dermalogica

Epäpuhtauksien ja näppyjen syntyyn vaikuttaa monta laukaisevaa tekijää. Tässä jaksossa meillä on vieraana Mari Salokannel, PR-Cosmeticilta. Mari on työskennellyt yli kaksikymmentä vuotta dermalogica kouluttajana. Mari osaa hienosti kertoa näistä laukaisevista tekijöistä, niin nuorten kuin aikuistenkin ihojen kohdalla. Luonnollisesti saat kuulla Marilta myös upeista ratkaisuista, mitä näpyille on kehitetty. Kärsitpä siis aikuisiän aknesta tai nuorten hormonaalisista epäpuhtauksista, niin saat mainiot ohjeet niiden hoitamiseen tästä jaksosta.

#145 – APUA – Iho kärähti! Mitä sille voi tehdä?

Tänään muistelimme perheemme ulkomaan matkaa, Espanjaan tänä kesänä. -Ja mitä siellä tapahtuikaan? Noh; vaikka kuinka huolehdimme hyvästä aurinkosuojasta, Henkka poltti olkapäänsä ja kasvonsa heti ensimmäisenä päivänä. Aloitimme välittömästi ”pelastusoperaation” ja miten me sen teimme, saat kuulla tässä jaksossa. Onneksi jotain oli tehtävissä ja loma vielä pelastettavissa. Kannattaa siis onkia nämäkin vinkit talteen, jos jostain syystä sama tapahtuu myös sinunkin kohdallesi!

 

#aurinko, #uvsateily, #viisaastiauringossa, #palanutiho, #palovamma, #uvsuoja, #ihonviilentaminen, #isclinical, #youthbodyserum, #hydraintensivecoolingmasque, #shield, #turkkilainenjogurtti, #aloevera, #ihonrauhoittaminen, #vaatetus, #ihosyöpä, #ihosyöpäriski, #ihonikääntyminen, #rusketus, #tulehdus, #ruusufinni, #pigmenttimuutokset, #rakastuihoosi, #rakastuihoosipodcast, #sannastyleverkkokauppa

#144 – Mistä janojuomaa iholle?

Tässä jaksossa opimme, miksi ihomme tarvitsee kosteutta ja janojuomaa. Vieraamme, dermalogica®:n kouluttaja Mari Salokannel kertoo, että jopa 97 % ihoista on kosteusköyhiä. Eli siis melkein jokainen meistä tarvitsee kosteutta. Kosteusköyhäiho on ihon kunto. Kuiva iho puolestaan on ihotyyppi ja se on periytyvä. Kuivasta ihosta puuttuu lipedejä, eli rasvoja. -Toki kuivasta ihosta puuttuu yleensä myös kosteutta. Eli uskomme, että jokaiselle iholle on hyötyä tästä jakosta, sillä saat vastauksen siihen, mistä saat parhaiten janojuomaa ihollesi!

Rakastu Ihoosi...™ Podcastia voit seurata: 

Spotify: https://open.spotify.com/show/0MbYFugmMYeLMcV6o58m26?si=SCsLmZCjThqONRFEel4BuA 

Soundcloud: https://soundcloud.com/rakastuihoosipodcast  

iTunes: https://itunes.apple.com/fi/podcast/rakastu-ihoosi-podcast/id1452671806?l=fi&mt=2 

Facebook: www.facebook.com/rakastuihoosipodcast 

Instagram: https://www.instagram.com/rakastuihoosipodcast/ 

YouTube: www.youtube.com/channel/UCGVBYIrdhsadMRi0-rppeFQ 

 

#dermalogica, #kosteus, #kosteusköyhäiho, #kuivaiho, #pintakuiva, #juonteet, #sameaiho, #terveiho, #humekdantti, #hyaloronihappo, #stressi, #vesi, #ilmasto, #janojuoma, #circularhydrationserum, #seerumi, #hyaloronicceramidemist, #kasvosuihke, #barriääri, #ihonhoito, #ihonuudistaminen, #kosteusvoide, #rakastuihoosi, #rakastuihoosipodcast

#143 – Voiko meikeillä hoitaa ihoa?

Yleisesti oletetaan, että meikkaaminen automaattisesti heikentää ihon kuntoa. Tätä myyttiä podcastiimme on saapunut murtamaan jane iredale:n suomen maahantuojan, Apellis Oy:n brändijohtaja Eva Salventerä. Jaksossa kuulet kuinka laadukkaat ja hoitavat meikkituotteet voivat itseasiassa suojata ja hoitaa ihoa sen sijaan, että heikentäisivät ihon kuntoa entisestään. Käymme jaksossa läpi laajan skaalan eri meikkituotteita ja ainakin Henkka oppii pari hämmästyttävää asiaa jakson aikana. Kaiken tämän lisäksi jaksossa paljastetaan myös jane iredale uutuustuote!

 

Rakastu Ihoosi...™ Podcastia voit seurata: 

Spotify: https://open.spotify.com/show/0MbYFugmMYeLMcV6o58m26?si=SCsLmZCjThqONRFEel4BuA 

Soundcloud: https://soundcloud.com/rakastuihoosipodcast  

iTunes: https://itunes.apple.com/fi/podcast/rakastu-ihoosi-podcast/id1452671806?l=fi&mt=2 

Facebook: www.facebook.com/rakastuihoosipodcast 

Instagram: https://www.instagram.com/rakastuihoosipodcast/ 

YouTube: www.youtube.com/channel/UCGVBYIrdhsadMRi0-rppeFQ 

 

#janeiredale, #mineraalimeikki, #ihonsuojaaminen, #aurinkosuoja, #pakkassuoja, #hoitavameikki, #irtopohja, #liquidminerals, #hyaloronihappo, #q10, #liposomit, #maski, #maskne, #puristepohja, #epäorgaaninen, #uv-suoja, #titaanioksidi, #ihonpalaminen, #ihonikääntyminen, #ihosyöpä, #skincancerassociation, #powdermespf30, #beyondlash, #ripsiväri, #huulipuna, #huulikiilto, #lipdrink, #meikinkiinnityssuihke, #kosteussuihke, #calminglavender, #lashconditioner

#142 – Voidaanko herkkää tai herkistynyttä ihoa hoitaa?

Tähän aiheeseen parhaat vastaukset antaa Mari Salokannel, PR-Cosmeticilta. Mari on dermalogican pääkouluttaja ja häneltä saamme jälleen kerran kuulla, miten herkkää ihoa voidaan hoitaa tuloksellisesti. Käymme myös läpi, mitä herkän ihon ja herkistyneen ihon erot ovat, sillä toinen on perinnöllinen ja toinen on ihon kunto, mikä voi tulla kenelle tahansa. Paljastamme jaksossa ihan pian lanseerattavan uuden dermalogica® Pro Calm – hoidon, joka on ns. täsmähoito näille molemmille, haasteellisille ihoille. Kannattaa siis kuunnella ja varata aika dermalogica ihoterapeuteilta tähän hoitoon. Jahka se saapuu hoitoloihin!

Rakastu Ihoosi...™ Podcastia voit seurata: 

Spotify: https://open.spotify.com/show/0MbYFugmMYeLMcV6o58m26?si=SCsLmZCjThqONRFEel4BuA 

Soundcloud: https://soundcloud.com/rakastuihoosipodcast  

iTunes: https://itunes.apple.com/fi/podcast/rakastu-ihoosi-podcast/id1452671806?l=fi&mt=2 

Facebook: www.facebook.com/rakastuihoosipodcast 

Instagram: https://www.instagram.com/rakastuihoosipodcast/ 

YouTube: www.youtube.com/channel/UCGVBYIrdhsadMRi0-rppeFQ 

 

#herkkäiho, #herkistynytiho, #herkänihonhoito, #dermalogica, #procalmhoito, #procalm, #kasvohoito, #ultracalming, #ultracalminglinja, #ihotyyppi, #ihonkunto, #ympäristötekijät, #perinnöllisyys, #atopia, #allergia, #ilmasto, #kasvomaskit, #lääkkeet, #uvsäteily, #ihonrauhoittaminen, #punoittavaiho, #rakastuihoosi, #rakastuihoosipodcast, #sannastyle, #sannastyleverkkokauppa, #miehet

#141 – Hiustenhoito talvella ja hiusmuoti keväällä 2022

Kalle Rantanen

Tänään keskustelemme, vieraamme Kalle Rantasen kanssa, hiustenhoidosta talvella ja hiusmuodista keväällä 2022. Jakson aikana kuulemme, miksi jokaisen meistä kannattaa kuunnella juuri oman parturimme mielipidettä siitä, millaisia hiustenhoito tuotteita meidän olisi hyvä käyttää. Kalle kertoo myös erittäin tarkasti, mitä haasteita talvi ja lämpötilojen vaihtelut aiheuttavat meidän hiuksillemme, sekä miten hiuksia kannattaa hoitaa juuri nyt.

Hiusmuodista keskusteltaessa Kalle kertoo meille, mitkä trendit ovat juuri nyt vallalla, sekä rohkaisee meistä jokaista löytämään juuri oman tyylimme.

Rakastu Ihoosi...™ Podcastia voit seurata: 

Spotify: https://open.spotify.com/show/0MbYFugmMYeLMcV6o58m26?si=SCsLmZCjThqONRFEel4BuA 

Soundcloud: https://soundcloud.com/rakastuihoosipodcast  

iTunes: https://itunes.apple.com/fi/podcast/rakastu-ihoosi-podcast/id1452671806?l=fi&mt=2 

Facebook: www.facebook.com/rakastuihoosipodcast 

Instagram: https://www.instagram.com/rakastuihoosipodcast/ 

YouTube: www.youtube.com/channel/UCGVBYIrdhsadMRi0-rppeFQ 

#hiustenhoito, #hiusmuoti, #kosteutus, #gelatoivashampoo, #sinulleoikeattuotteet, #genderfluid, #hiustrendit, #omatyyli, #sähköisethiukset, #lämptilaerot, #hiustenkosteutus, #epäpuhtaudethiuksissa, #rakastuihoosi, #rakastuihoosipodcast

#140 – Suonikohjut ja alaraajojen turvotus

Tänään keskustelemme mielenkiintoisesta aiheesta; suonikohjuista! Mitä ne ovat ja miten ne syntyvät? Aiheesta kertoo asiantuntijavieraamme Kaisa Repo, ApuLapista. Kaisa osaa kertoa myös, miten suonikohjujen syntymistä voidaan ennaltaehkäistä ja mitä apuja heiltä löytyy. Myös Sannalla on pari vinkkiä tähän aiheeseen liittyen. Henkalle aihe oli täysin uusi ja hän oppi tästä aiheesta valtavasti! -Toivottavasti kuulijammekin saavat uutta tietoa ja informaatiota, sekä keinot ennaltaehkäistä alaraajojen turvotusta ja särkyä.

ApuLappi yritykseen voit tutustua heidän kotisivuillaan: https://www.lapinapuvalinepalvelu.fi/

Rakastu Ihoosi...™ Podcastia voit seurata: 

Spotify: https://open.spotify.com/show/0MbYFugmMYeLMcV6o58m26?si=SCsLmZCjThqONRFEel4BuA 

Soundcloud: https://soundcloud.com/rakastuihoosipodcast  

iTunes: https://itunes.apple.com/fi/podcast/rakastu-ihoosi-podcast/id1452671806?l=fi&mt=2 

Facebook: www.facebook.com/rakastuihoosipodcast 

Instagram: https://www.instagram.com/rakastuihoosipodcast/ 

YouTube: www.youtube.com/channel/UCGVBYIrdhsadMRi0-rppeFQ 

#suonikohjut, #alaraajojenturvotus, #turvotus, #laskimoidenvajaatoiminta, #laskimo, #tukisukka, #lentosukka, #apulappi, #lymfa, #lymfahieronta, #imuneste, #footlogix, #vaahtovoide8, #seisomatyö, #väsyneetjalat, #raskaus, #ylipaino, #ruokavalio, #liikunta, #rakastuihoosi, #hydrafacial, #rakastuihoosipodcast, #sannatyle, #sannastyleverkkokauppa

#139 – Voidaanko ihon ikääntymistä hidastaa?

Selvää on, että kaikki me ikäännymme. Myös ihomme ikääntyy, sitä me emme voi täysin välttää. Mutta ihon ikääntymistä voidaan kuitenkin hidastaa! Kuuntele vieraamme, Saimi Hyvärisen vinkit tästä podcastista. Kotihoidolla on siihen suuri merkitys, mutta myös hoitolahoidoilla saadaan iholle mahtavia tuloksia! Mitä ne ovat? Sen saat selville kuuntelemalla!

Tämänkin Rakastu Ihoosi…™ Podcast jakson teille tarjoaa, Sanna’s Stylen verkkokauppa osoitteessa: https://www.sannastyle.fi/verkkokauppa/

Jaksossa esitellyt tuotteet löydät verkkokaupasta helposti linkin: https://www.sannastyle.fi/rakastu-ihoosi-podcast-jakso-139/ takaa.

Rakastu Ihoosi...™ Podcastia voit seurata: 

Spotify: https://open.spotify.com/show/0MbYFugmMYeLMcV6o58m26?si=SCsLmZCjThqONRFEel4BuA 

Soundcloud: https://soundcloud.com/rakastuihoosipodcast  

iTunes: https://itunes.apple.com/fi/podcast/rakastu-ihoosi-podcast/id1452671806?l=fi&mt=2 

Facebook: www.facebook.com/rakastuihoosipodcast 

Instagram: https://www.instagram.com/rakastuihoosipodcast/ 

YouTube: www.youtube.com/channel/UCGVBYIrdhsadMRi0-rppeFQ 

#ihonikääntyminen, #kollageeni, #elastiini, #uv-säteily, #solujenuusiutuminen, #isclinical, #youthlinja, #puhdistus, #päivävoide, #uvsuoja, #seerumi, #kuorinta, #activepeelsystem, #prodigypeelsystem, #hydrafacial, #fireandice, #fire&ice, #dermatude, #rakastuihoosi, #rakastuihoosipodcast, #sannastyle, #sannastyleverkkokauppa

#138 – Voiko pigmenttimuutosten syntymistä estää?

Kysymykseen: ”Voiko pigmenttimuutosten syntymistä estää?”, saat vastauksen tässä jaksossa! Mutta kuuntele jakso heti, ”eikä vasta viidestoistapäivä” ! Vieraanamme on jälleen loistava asiantuntija, Mari Salokanne, PR Cosmetic Oy:lta. Mari kertoo miten pigmenttimuutokset voidaan välttää. Avainasemassa on jälleen kerran korkea suojakertoimellinen tuote, joka estää UV-säteiden tekemät tihutyöt ja pigmentoitumisen. Mutta peli ei ole vielä täysin menetetty, jos pigmenttiläiskiä on jo päässyt ilmaantumaan. Ihoa kirkastavilla seerumeilla saadaan niitä vielä vähennettyä. Hoitaminen toki on pitkäjänteistä ja siihen pitää todellakin sitoutua. Ota siis kaikki jakson vinkit talteen ja toimi välittömästi; aurinko nimittäin paistaa jo!

Tämänkin Rakastu Ihoosi…™ Podcast jakson teille tarjoaa, Sanna’s Stylen verkkokauppa osoitteessa: https://www.sannastyle.fi/verkkokauppa/

Jaksossa esitellyt tuotteet löydät verkkokaupasta helposti linkin: https://www.sannastyle.fi/rakastu-ihoosi-podcast-jakso-138/ takaa.

 

Rakastu Ihoosi...™ Podcastia voit seurata: 

Spotify: https://open.spotify.com/show/0MbYFugmMYeLMcV6o58m26?si=SCsLmZCjThqONRFEel4BuA 

Soundcloud: https://soundcloud.com/rakastuihoosipodcast  

iTunes: https://itunes.apple.com/fi/podcast/rakastu-ihoosi-podcast/id1452671806?l=fi&mt=2 

Facebook: www.facebook.com/rakastuihoosipodcast 

Instagram: https://www.instagram.com/rakastuihoosipodcast/ 

YouTube: www.youtube.com/channel/UCGVBYIrdhsadMRi0-rppeFQ 

#dermalogica, #aurinko, #uv-suoja, #pigmenttimuutokset, #melanosyyttisolu, #maksaläiskät, #hormonaalisettekijät, #vapaatradikaalit, #lääkkeet, #keinotekoisethajusteet, #melaniini, #powerbrightmoisturizerspf50, #powerbrightdarkspotserum, #päivävoide, #seerumi, #sannastyle, #kasvohoito, #kirkastavahoito, #rakastuihoosi, #rakastuihoosipodcast

#137 – Helli huuliasi!

Tänään keskustelemme todella ajankohtaisesta aiheesta; huulten rohtumisesta ja mikä sen aiheuttaa?

Saat hyvät vastaukset kysymykseen vieraaltamme, Saimi Hyväriseltä A Class Beautystä. Saimi kertoo huulten ihosta ja siitä, miten se poikkeaa muusta ihostamme. Kun nämä asiat tiedostaa, voimme ymmärtää myös haasteet, joita huulet kohtaavat, etenkin näin talvella.

Iän myötä huulet alkavat menettää kimmoisuuttaan ja huultenympärysjuonteet tulevat esiin. Kysymykseen, voidaanko näille tehdä mitään, saamme Saimilta vastauksen kuin apteekin hyllyltä.

Paljon on siis tehtävissä ja kuuntelemalla tämän jakson saat selville, miten voit helliä ja suojata huuliasi!

Tämänkin Rakastu Ihoosi…™ Podcast jakson teille tarjoaa, Sanna’s Stylen verkkokauppa osoitteessa: https://www.sannastyle.fi/verkkokauppa/

Jaksossa esitellyt tuotteet löydät verkkokaupasta helposti linkin: https://www.sannastyle.fi/rakastu-ihoosi-podcast-jakson-137-tuotteet/ takaa. Muistathan myös hyödyntää -10% alennuksen jakson tuotteista, kirjoittamalla alennuskoodin podcast137 kassalla tilausta tehdessäsi.

Alennus koskee tuotteita:

-       IS CLINICAL® - Lip Duo

-       IS CLINICAL® - Lip Polish

-       IS CLINICAL® - Youth Lip Elixir

Alennus on voimassa niin kauan kuin tavaraa riittää.

Rakastu Ihoosi...™ Podcastia voit seurata: 

Spotify: https://open.spotify.com/show/0MbYFugmMYeLMcV6o58m26?si=SCsLmZCjThqONRFEel4BuA 

Soundcloud: https://soundcloud.com/rakastuihoosipodcast  

iTunes: https://itunes.apple.com/fi/podcast/rakastu-ihoosi-podcast/id1452671806?l=fi&mt=2 

Facebook: www.facebook.com/rakastuihoosipodcast 

Instagram: https://www.instagram.com/rakastuihoosipodcast/ 

YouTube: www.youtube.com/channel/UCGVBYIrdhsadMRi0-rppeFQ 

#huulet, #huultenympärysiho, #huulituote, #huulivoide, #huultenhoito, #huulikuorinta, #huultenympärysjuonteet, #ihonikääntyminen, #huultenrohtuminen, #isclinical, #lippolish, #youthlipexlixir, #lipduo, #sannastyle, #sannastyleverkkokauppa, #rakastuihoosi, #rakastuihoosipodcast